Forenom palauttaa hotellin hansakortteliin

Majoituspalvelu Forenom avaa täysin uudenlaisen huoneistohotellin Turun ydinkeskustan Hansakortteliin, Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmaan. Vuoden 2018 aikana avautuva hotelli herättää historian henkiin, sillä samoissa tiloissa on aiemminkin toiminut hotelli.

Forenom kertoo kiinnostuneensa Hansakorttelista erityisesti loistavan sijainnin sekä rakennuksen historian vuoksi. Forenomille tyypilliseen tapaan uusi huoneistohotelli uudistetaan rakennuksen historiaa sekä aikakautta kunnioittaen.

’’Huoneistohotellimme tarjoavat miellyttävän, kilpailukyisen ja kodinomaisen vaihtoehdon perinteisille hotelleille. Haluamme tarjota asiakkaille enemmän omaa tilaa ja valinnanvapautta skandinaaviseen tyyliin. Koska asiakkaamme ovat pääasiassa työmatkalaisia, varustamme huoneet keittiöillä ja moderneilla koodilukoilla’’, kertoo Forenomin Aparthotel kategorian johtaja Ilkka Ylilauri.

Forenom ja Kauppakeskus Hansa kirjoittivat syyskuun alussa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen hotellitoiminnan palauttamiseksi Turun keskustan Hansakortteliin. Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen on iloinen, kun tiloihin saadaan jälleen myös majoitusmahdollisuus.

”Uusi hotelli sopii erinomaisesti Turun keskustan tulevaisuusvisioihin ja tukee niin Hansakorttelin kuin koko keskustankin monipuolista palvelurakennetta. Toivomme, että hanke etenisi nopeasti lupavaiheesta rakentamiseen. Majoituspalvelut edesauttavat myös samassa kiinteistössä sijaitsevien toimistotilojen uudistamishanketta”, kertoo Palviainen.

Forenomilla on entuudestaan Turun alueella 200 asuntoa, joista tunnetuimpana Kakolanmäen entiseen vankimielisairaalaan uudistetut designasunnot. Uusi huoneistohotelli tulee tukemaan työllistymisen ja teollisuuden tarpeita Turussa, ja Forenomin mukaan kysyntää riittää.

’’Asiakasyrityksillämme on tarve majoittaa työntekijänsä Turussa kodinomaisesti ja järkevästi. Turun keskustassa tarjontamme koostuu laadukkaista, alueen historiaa kunnioittavista monipuolisista asunnoista. Kysyntä kuitenkin kasvaa jatkuvasti, ja etsimmekin myös jatkossa uutta kapasiteettia Turun alueella’’, kertoo Turun aluejohtaja Max Lindén.

Lisätietoja:
Max Lindén
Aluejohtaja, Forenom Turku
Puh. +358 44 0901240
max.linden@forenom.fi

Timo Palviainen
Kauppakeskusjohtaja, Hansakortteli
Puh. +358 400 668 862
timo.palviainen@hansakortteli.fi

Turun Hansakortteli on myynniltään ja kävijämäärältään Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Hansakorttelin myynti vuonna 2016 oli noin 230 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,5 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii 135 yritystä ja vuokrattava pinta-ala on noin 39 000m².