Hansakorttelin joulu on täynnä tähtisadetta

Hansakorttelin joulunavaus sujui mukavasti 27.11.2021, ja se houkutteli paikalle runsaasti kävijöitä (8 % enemmän viime vuoteen verrattuna). Joulutunnelmaa Hansakorttelissa luovat tänä vuonna tiettävästi Suomen suurin mistelinoksa, Åbo Svenska Teaterin kehittämät joululahjariimit ja Hope ry:n kanssa avattu tyhjä kauppa, joka on tarkoitus täyttää 1 300 lapselle ja nuorelle hankitulle joululahjalla.

Hansakortteli on satsannut tänä vuonna voimakkaasti kauppakeskuksen joulutunnelmaan ja esimerkiksi näyttävää jouluvalaistusta on lisätty edelleen. Itsenäisyyspäivänä myös Hansakorttelin valotaideteos Pilvi hohtaa Suomen lipun väreissä.
Myös Stockmannin satuikkunan avaus on monelle jo perinteeksi muodostunut jouluaktiviteetti. Muita joulun kohokohtia Hansakorttelissa on kauppatorin ylle nouseva Kari Kolan valotaideteos Blue Athmosphere 3.-6.12 sekä Folkhälsanin Luciakulkue 13.12. klo 19.00. Lue lisää joulun tapahtumista: https://hansakortteli.fi/joulu-2021/

Hansakorttelin joulun mainontaa piristää tänä vuonna myös uudenlainen yhteistyö Åbo Svenska Teaterin kanssa. Ruotsinkielisestä perinteestä otettiin käyttöön joululahjariimit, jotka ovat saaneet inspiraationsa teatterin jouluisesta, tavarataloon sijoittuvasta hissimusikaalista. Suomeksi ja ruotsiksi laadittuihin joululahjariimeihin voi tutustua esimerkiksi sosiaalisen median kanavissamme, mistä voi poimia mukavan uuden joululahjariimin vaikka pakettikorttiin.

Hansakortteliin on avautunut myös HOPE Ry lahjankeräyspiste, jossa saa lahjoittaa joululahjan vähävaraiselle perheelle. Hope Ry on koonnut lasten ja nuorten lahjatoiveista listan, josta voi käydä katsomassa lahjavinkkejä. Lista löytyy Hansakorttelissa sijaitsevasta pisteestä, joka sijaitsee Espresso Housen edessä Hansatorin läheisyydessä. Pakettien arvoksi suositellaan 20–50 euroa. Lahjakeräyksen edistymistä voi seurata Aschanin entisen kahvilan ikkunoiden takaa.

Tänä jouluna ei myöskään tarvitse kantaa huolta parkkipaikan löytymisestä keskustasta. Hansakorttelin ympäristössä on lähes 2000 parkkipaikkaa eri pysäköintilaitoksissa. Hansakortteli tarjoaa kanta-asiakkailleen myös 1h ilmaisen pysäköinnin AimoPark Hansakorttelissa. Rekisteröidy täällä: https://hansakortteli.fi/info/pysakointi/

Jos haluaa tänä vuonna välttää ruuhkia, kannattaa ostokset ajoittaa aamupäivään tai illan viimeisiin ostostunteihin. Terveysturvallisuudesta huolehditaan tehostetuilla hygieniatoimilla. Yksittäiset elinkeinoharjoittavat (mm. iltaravintolat ja teatteri) vaativat myös koronapassia viranomaisohjeiden mukaisesti.