Kevätmuoti on yllättävien asuyhdistelmien juhlaa

Kun muotiliikkeiden hyllyille alkoi ilmestyä kevätvaatteita, Hansakortteli päätti järjestää muotikuvaukset. Kevätmuoti on raikkaita värejä, luonnonmateriaaleja ja toivoa täynnä.

Huhtikuun muotikuvauksissa tuotiin Turku, Hansakortteli sekä kevään trendit yhteen. Malleina toimivat Hansakorttelissa työskentelevät, jotka pääsivät ammattilaisten käsissä myös muuttumisleikkiin. Muotikuvauksissa kuvaajana toimi Angelina Ilmast, joka on työskennellyt Pohjoismaiden johtavien muotibrändien kanssa niin Helsingissä, Kööpenhaminassa kuin Pariisissakin.

Kuvaustiimi hyppäsi tulevien muotitrendien kelkkaan pukemalla mallit Hansakorttelista löytyvien muotibrändien kärkituotteisiin. Kuvauspaikkoina toimivat muun muassa Hansakorttelin lasikatot ja Aurajoen ranta. Tutustu kanssamme kevään persoonallisiin muotivinkkeihin, jotka takaavat matkan lämpimiin kesätunnelmiin. 

 

1) Värikombinaationa auringonpaisteen keltainen ja kyyhkynharmaa 

Lämpimien kelien myötä kesän väripalettiin ilmestyy kirkkaampia sävyjä kuten keltaista. Sitä tullaan näkemään muoti- ja sisustuskauppojen lisäksi myös katutyylissä. Värikombinaation on valinnut ranskalainen väri-instituutti Pantone, joka julkistaa jokaiselle vuodelle virallisen trendivärin. 

Kuvausmallimme on turkulainen Enni, joka työskentelee Hansakorttelin Espresso Housessa. Valitsimme kuvauspaikaksi Turun kauppatorin, joka on aina ollut Turun keskeisin kohtauspaikka. Tällä hetkellä tori on remontissa, mutta valmistuu uuteen loistoonsa vuoden 2022 aikana ja palvelee kaupunkilaisia entistä upeampana! 

Mekko Bik Bok

Nahkalaukku Marimekko 

Kukkaseppele Kukka Fiori 

Hiukset ja meikki Kauneushoitola Mandarine

 

2) Luonnonläheiset materiaalit 

Kierrätys ja vastuullinen pukeutuminen näkyy nyt monien muotibrändien valikoimissa. Aikaa kestävät materiaalit ovat avainasemassa niin miesten kuin naisten pukeutumisessa.  Kuvausmallimme Hilman asussa on yhdistelty pellavaa ja luomupuuvillaa luonnonläheisissä sävyissä. Klassinen ja minimalistinen kietaisupaita on valmistettu Suomessa. Mikäli haluat astetta koristeellisemman kokonaisuuden, yhdistä asuun näyttävät korvakorut. 

Kuvauspaikkana toimi Luostarin Välikatu, joka on ainutlaatuinen jäänne keskiajalta. Se on aikoinaan toiminut kaupungin pääkatuna, ja se on säilytetty muistona Turun vanhoista kapeista kujista.

Kietaisupaita Niinmun Design

Farkut Carlings

Korvakorut Glitter

Hiukset ja meikki Kauneushoitola Mandarine

 

3) Rouheat raidat 

Tämän kevään ja kesän yksi ehdottomista kuoseista on kaikille tuttu raita. Merihenkiset klassikot ja sporttiset yksityiskohdat tuovat asuun raikkautta ja mikä parasta, ne sopivat kaikille. Raitapaidat ovat kuuluneet tyylitaitureiden kesävaatteisiin vuosikymmenien ajan, mutta tänä kesänä ne nousevat kuitenkin erityiseen suosioon ja sopivat päälle heinäkuussa Turkuun saapuvan Tall Ships Racen tunnelmaan. Kuvausmallimme on Niinmun Design -vaateliikkeestä tuttu Victor. Kuvauslokaationa toimi merihenkinen Aurajoenranta.

Pikeepaita Stockmann

Lippis Intersport

Jäätee Espresso House

Hiukset ja meikki Kauneushoitola Mandarine

 

4) Näyttävät printit 

Kuviolliset kuosit valtasivat suurten muotitalojen näytöslavat. Tänä kesänä näemme erityisesti vintage-henkisiä kukkakuoseja. Kuviolliset asukokonaisuudet ovat monipuolisuuden lisäksi helppoja puettavia ja katseenkääntäjiä. Kuvausmallimme Jaanan kuviollinen ja vastuullisesti tuotettu mekko on yhdistelty klassisiin espadrille kiilakorkoihin. Kun kaipaat ripauksen asennetta, laita maiharit tai nilkkurit. 

Jaana työskentelee Hansakorttelin Indiskassa. Kuvauslokaatioksi valikoitui Rettinginrinne, joka muistuttaa kovasti Pariisia. Se sijaitsee Aboa Vetus Ars Novan -nykytaiteenmuseon läheisyydessä ja on yksi Turun vetonauloista. 

Maksimekko Indiska

Kiilakorot Stockmann 

Kukkaseppele Kukka Fiori 

Hiukset ja meikki Kauneushoitola Mandarine

 

5) Sopivasti huoliteltu 

Muoti-ilmiöitä luodaan näytöslavojen lisäksi myös katutyyleissä. Miesten työpukeutumisessa nousee tällä hetkellä yksi vanhimmista tyylikäsitteistä, joka on saanut inspiraationsa Italian katutyylistä: sprezzatura. Se tarkoittaa täydellistä balanssia huolitellun ja huolimattoman välillä. Tarkoitus olisi rikkoa harkittuja asuyhdistelmiä – ikään kuin olisi kiireessä unohtanut viimeistellä jotain yksityiskohtaa. Samanaikaisesti voi olla laittautunut ja tyylikäs, mutta tuntea olonsa mukavaksi. Mikäli asu kaipaa luonnetta, pue vaatteet saman värin eri sävyihin. Se saa asun näyttämään hallitulta ja hienostuneelta. Tämä on kikka, jota näkee maailman tunnetuimmilla tyylitaitureilla.

Kuvausmallimme on Hansakorttelin Powerissa työskentelevä Valtteri. Yllättävistä yhdistelyistä inspiroituneena valitsimme kuvauslokaatioksi Hansakorttelin kauniit katot, joiden alla toimii noin 130 toimitilaa. Kauppakeskus on rakennettu kuuden rakennuksen sekä kahden uuden rakennuksen sisälle. Lasikatot kattavat siis koko korttelin! 

Kauluspaita Dressmann

Nahkareppu Belizia

Housut Volt 

Hiukset ja meikki Kauneushoitola Mandarine

 

Lue lisää:

Hansakorttelin palveluvalikoima laajenee!

Vastuullinen sisustaminen: luonnonmateriaalit kestävät aikaa ja lähemmän tarkastelun

Hansakortteli on edelläkävijäyritysten joukossa: jätehuolto on nyt täysin hiilineutraalia

Vastuullinen muoti: näillä vinkeillä shoppailet muotia tietoisesti