Hansakorttelin omistus uudistuu – vahva sitoutuminen pitkäaikaiseen kehittämiseen sekä investointeihin

Veritas Eläkevakuutusyhtiö, Stiftelsen för Åbo Akademi sekä Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ovat perustaneet uuden kommandiittiyhtiömuotoisen sijoitusyhtiön hallinnoimaan omistamiaan kiinteistöjä Turun Hansakorttelissa.

Uuden yhtiön omistukseen siirtyivät osapuolten aiemmin suoraan Hansakorttelissa omistamat, yhteensä noin 180 miljoonan euron arvoiset kiinteistöt sekä kiinteistöyhtiöiden osakkeet. Sijoitusyhtiön omistusosuudet muodostuvat näiden osapuolten aiemmin suoraan omistamien kiinteistöjen arvojen pohjalta. Hallinnoinnista vastaa Exilion Management Oy.

Uuden yhtiön tavoitteena on tehostaa, virtaviivaistaa, sekä yhdenmukaistaa Hansakorttelin toimintatapoja ja kehittää toimintaa niin vuokralaisyritysten kuin asiakkaiden suuntaan. Yhtiö rekrytoi myös uutta henkilökuntaa.

”Hansakortteli on Turun alueen johtava kauppapaikka ja haluamme olla voimakkaasti mukana Turun ydinkeskustan sekä Hansakorttelin kehittämisessä”, kauppakeskus Hansa Ky:n hallituksen puheenjohtaja ja Veritaksen kiinteistöjohtaja Peter Karlsson kommentoi.

Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen sanoo, että liiketilat Turun keskustassa ja Hansakorttelissa kiinnostavat taas enenevissä määrin vuokralaistoimijoita ja myös tähän liittyen uusi järjestely tehostaa toimintaa Hansakorttelin eri osien kehittämisessä. Järjestelyllä tullaan parantamaan tilatehokkuutta ja liiketilojen strategista sijoittelua sekä liikemixiä Hansakorttelissa.

Hansakortteliin kuuluvista kiinteistöistä jäävät tämän järjestelyn ulkopuolelle Kauppatorin Kiinteistö Oy Yliopistonkadun ja Aurakadun kulmassa, KOy Turun Yliopistonkatu 22, jossa tavaratalo Stockmann toimii, osa KOy St. Erikistä Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa sekä Åbo Svenska Teaterin tilat KOy Thaliassa.

Hansakorttelin monipuolisia uudistuksia pääsee seuraamaan sosiaalisissa medioissa tunnuksen #uusihansa kautta.

Lisätietoja:

Peter Karlsson, kiinteistöjohtaja Veritas Eläkevakuutusyhtiö, hallituksen puheenjohtaja Kauppakeskus Hansa Ky, puh. +358505619545, peter.karlsson@veritas.fi

Ari Talja, toimitusjohtaja Kauppakeskus Hansa Ky, puh. +358505700796, ari.talja@exilion.fi

Timo Palviainen, kauppakeskusjohtaja Hansakortteli, puh. +358400668862, timo.palviainen@hansakortteli.inet.fi

Turun Hansakortteli on myynniltään Varsinais-Suomen suurin ja Suomen 7. suurin kauppakeskus. Hansakorttelin myynti vuonna 2014 oli noin 237 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,8 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 120 yritystä ja vuokrattava pinta-ala on noin 39 000m².

Exilion Management Oy on suomalaisten instituutioiden perustama kiinteistösijoitusten hallinnointiin erikoistunut yhtiö. Exilion Management Oy hallinnoi yli 500 M€ varallisuutta. Kauppakeskus Hansa Ky:n lisäksi Exilion hallinnoi vuonna 2007 perustettua Exilion Real Estate 1 Ky:tä joka sijoittaa toimisto-, liike- ja hotellikiinteistöihin pääkaupunkiseudulla.